Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa ajatuksia imettämisestä, blogi tuntui hyvältä ajatukselta. Ehkä kadun tätä myöhemmin, toivottavasti en :)

Kerron ensin itsestäni jotain. Olen 36-vuotias kahden lapsen äiti. Lapset olen saanut "vähän vanhemmalla iällä", jos niin voi sanoa. Esikoistani imetin vuoden ja se olikin mielenkiintoinen matka. Imetys ei nimittäin ollut laisinkaan sellaista, mitä olin etukäteen kuvitellut. Toista lastani olen imettänyt nyt vuoden ja aion jatkaa vielä. Kuinka kauan, en tiedä? Imetyksen kestosta on monenlaista mielipidettä.

Minua on jo pitkään kiusannut imetyksen ympärillä vellova termi "syyllistäminen". Imetyksestä ei juurikaan saa puhua. Neuvolassa imetysneuvonta on ihan olematonta, joissain sairaaloissa myös. Olen ihmetellyt tätä, koska imetys ei ole helppoa. Se ei missään nimessä ole joko/tai-juttu, eli maitoa joko tulee tai sitten ei tule. Joskus jo pelkästään maidon nouseminen vaatii hirveästi työtä. Omasta mielestäni terveydenhoitajien koulutusta pitäisi muuttaa sellaiseen suuntaan, että se sisältäisi ihan kokonaisen jakson joka käsittelisi imetystä, miten imettämisestä kerrotaan jo raskausaikana ja miten ongelmatilanteisiin reagoidaan. Nimittäin ongelmatilanne imetyksessä ei ole mikään erikoistilanne, pikemminkin ongelmat kuuluvat jokaiseen imetykseen!!! Perustan väitteeni siihen, että en tunne yhtäkään äitiä, jolla imetys olisi sujunut vain helposti. Jokaisella tulee vastaan jotain ongelmia matkan varrella, fyysisiä, henkisiä, joskus vaan motivaatio on nollassa.

Taannoin maakuntauutisissa kerrottiin muuten johonkin sairaalaan perustetusta imetysklinikasta. Itseäni huvitti toimittaja, joka sanoi "imetyklinikalla hoidetaan imetyksestä tulleita ongelmia". Jotenkin tämä kuvastaa yleistä asennetta, imetyksestä seuraa ongelmia? Asia olisi tietenkin pitänyt muotoilla: Imetyksen kanssa olevia ongelmia. Sinänsä hieno asia, että taas on saatu yksi imetyksen tukimuoto lisää.

Kun olen keskustellut äitien kanssa, joilla imetys on loppunut varhaisessa vaiheessa, takana on ollut erilaisia syitä. Usein maito on "loppunut". Taannoin juttelin ystäväni kanssa, jolla on maito "loppunut" kaikkien viiden lapsen kanssa. Kun kysyin, mistä on tiennyt maidon loppuneen, hän kertoi, että siitä että se ei enää tule sieltä samalla tavalla, ja että rinnat tuntuvat "tyhjiltä". Kertaakaan viiden lapsen aikana esimerkiksi sairaalassa tai neuvolassa ei kukaan ollut kertonut, että maidon tuleminen rinnoista muuttuu jossain vaiheessa. Hän oli olettanut, että se loppuu.

Samoin tiedän äitejä, jotka edelleen imettävät molemmat rinnat "tyhjiksi". (vaikka nykytietämyksen mukaan pitäisi imettää yhdestä rinnasta kerrallaan, jotta lapsi saa riittävästi rasvaisempaa taka-maitoa, tätäkään ei kerrota  neuvolassa, miksi??) Omasta esikoisen odotuksesta muistan, että imetysneyuvonta oli varovaista. Vaikka terveydenhoitajani oli aivan ihana tyyppi ja kolmen lapsen äiti, ei hänkään uskaltanut kauhean paljon imetyksestä puhua. En ymmärrä miksi se on niin? Okei, on olemassa osa äideistä, joilla maito ei riitä ja sille ei voi mitään. Ja sitten osa ei halua imettää, sekin on ok, imetyshän on jokaisen oma valinta. Mutta sitten on olemassa suuri joukko äitejä, jotka haluaisivat imettää pidempään, mutta eivät onnistu, koska eivät tiedä riittävästi imetyksestä etukäteen tai eivät saa ongelmatilanteisiin apua. Nämä äidit ovat täysin oman onnensa nojassa. Ja sitten on tämä ihana internet, jossa tietoa etsiessäsi törmäät ensimmäisenä keskusteluihin, joissa teilataan, teit niin tai näin. Toki myös hyviä sivustoja löytyy.

Haluaisin muuttaa koko imetyskeskustelua sellaiseen suuntaan, että se ei ole tabu. Imetyksestä pitäisi saada keskustella, ja asiantuntevaa apua pitäisi olla saatavilla niin että yhä useampi saisi kaipaamaansa tukea ja apua. Ilman tätä syyllistämis-sanaa!! Minkään muun asian ympärillä ei tunnu kuohuvan niin paljon kuin imetyksen ympärillä. Ensinnäkin, SYYLLISYYS kulkee mukana läpi äitiyden. Syyllistyä voi mistä tahansa, se kuuluu hommaan!!! Jokainen äiti tuntee jossain matkan varrella syyllisyyttä jostain, on se sitten kestovaippailu, purkkiruoka tai mikä tahansa syy. Jos kerrrot jossain että imetyksessä on ongelmia, mutta aiot silti yrittää. joku tulee sanomaan että "älä nyt oman mielenterveytesi uhalla". Näille ihmisille kerrottakoon: imetyksessä tulee lähes aina ongelmia.

Ihan ensimmäisenä kaikille odottajille pitäisi kertoa jo raskausaikana, että imetys ei tosiaankaan ole helppoa. Siihen pitäisi varautua, että se on työlästä, sitovaa ja joskus kerta kaikkiaan tekee mieli lopettaa koko touhu ja törkätä pullo suuhun. Tämä on asia, johon odotusaikana ei oikeastaan tormää, tai ainakaan kukaan ei sano sitä ääneen? Miksi? Jotta äiti ei tuntisi syyllisyyttä siitä, että ei ehkä jaksakaan jatkaa imetystä?

Itse muuten ajattelin koko odotusajan, että en varmasti imetä, koska äidilläni tuli maitoa vain kolme kuukautta. Ja koska minulla on niin pienet rinnat, en varmasti voi imettää. Onneksi työkaverini kertoi mahdollisimman "hellästi", että usein tällaiset imetys"uskomukset" kulkevat perintönä sukupolvelta toiselle. Itse asiassa jälkeenpäin kuulin äidiltäni, että hän olikin lopettanut imetyksen koska halusi lopettaa. Huomasinkin imettäväni esikoista vuoden, kaikenlaisia ongelmia oli, mutta maitoa tuli valtavasti.

Molempien imetysten aikana on tehnyt mieli lopettaa koko touhu moneen kertaan, sellaista se vaan on :)